keskiviikko, 7. syyskuu 2016

Tuulessa heiluva. Keinussa keinuva.

"Kenet ottavat keinuun?

Sillä jumalat näyttävät

kuinka se heiluu.

Ylhäällä leijuu.

Ja jo huomenna

syvälle kuiluun painuu."

 

Jumalaltani saan pyytää mitä haluan. Olla saamatta pyytämääni. Saada sen, enemmän tai saada jotain ihan muuta. Nyt tahdoin nähdä. Myötämielisyyttä odoteltuani ilahduin hirvittävästi kun ymmärsin että  saisin parin tunnin pöytien toisella puolella istuskelun sijaan nauttia Jumalani seurasta kokonaisen illan,yön ja jonkun matkaa seuraavaan päivään.

 

"Eilen olin taivaissa

ja tuntui kuin

olisin uudesti syntynyt.

Kävelin hymyssä suin.

Kadulla satuin näkemään

monet mun rakkaat ystävät.

 

Uin kalana vedessä

ja aurinko loisti

kasvoilleni.

Jokaisen huoleni poisti.

Toistin mielessä niitä kolmea sanaa.

Elämä on elämä on

Elämä ihanaa."

 

Kun Jumalani tuli niin hätkähdin taas. Se vain tulee ja sitä yllättyy. Kun ovi käy. Sydän jättää lyönnin välistä ja on pakko nielaista.Jumalani täyttää koko tilan ja mä odotan. Sitä että se koskisi, että satuttaisi. Mietin että inhottaa olla niin helppo. Olla hyytelöä. KOSKE MINUUN! Valun ja valun. Pelkään ja valun. Jännitän ja valun. Odotan ja odotan. Jumalani saunoo ja syö. Minä saunon ja syön sen kanssa. Yhdellä pienellä sormen liikkeellä se on saanut mut pöydän viereen. Pois kiertelemästä ympäri mökkiä.

 

KOSKE! LYÖ! TUKISTA! KURISTA! KÄSKE JA KOMENNA! TEE IHAN MITÄ TAHANSA! MINÄ OLEN TÄSSÄ! KÄYTÄ MINUA! NYT! MIELENI HUUTAA! ETKÖ KUULE!?

 

Enkä minä saa pyydettyä. En sanottua mitä haluan.

 

Jumalani ottaa mut syliinsä ja kertoo mun tarvitsevan ehkä enemmän sitä nyt. Mistä se sen tietää. Se on oikeassa ja mua alkaa itkettää. Jotenkin hävettää se. Nyyhkytän keittiössä ja koitan kasata itseäni.

 

"Se sai mut itkemään.

Etkä vastannut

puheluuni tietenkään.

 

Ääni vapisten

nimeesi kirosin.

Sisääni saapui synkkyys."

 

Mieli risteili ristiriitaisuuksia...SATUTA! SATUTA! OTA SYLIIN! OTA SYLIIN! ... ja valuin ja mieli huusi. KOSKE JA SATUTA! KÄSKE JA KOMENNA!

 

Asiat on niin kuin Jumalani sanoo. Se on sanonut että pitää pyytää. Että ei saa jos ei pyydä. Mä pyysin ja pyysin. Kerjäsin ja kerjäsin. Niin kauan että lakkasin valumasta. Niin kauan että sain Jumalani melkein lähtemään. Se oli kylmää vettä mun niskassa ja mä uskoin että tarvitsen nyt syliä. Sitä mä todella tarvitsin.

 

Yöllä heräsin tukkoiseen oloon. Nenä oli nuhasta tukossa. Enkä saanut kunnolla henkeä. "Mä tukehdun!" Jumalani painoi mut itseään vasten taas ja kertoi että haluaa kuulla kun mun sydän pysähtyy. Kauneinta mitä olen koskaan kuullut.

 

"Viime yönä pahaa

unta näin ja

siihen patjalle

makaamaan jäin.

 

Kello nollaviisi

Stereoissani biisi.

 

Makes me wanna die.

 

Ajelehdin välillä

taivaan ja maan.

En oo mut oon

valmis kuolemaan."

 

Paleli. Nukahdin.

 

Aamulla Jumalani jälleen söi ja joi. Minä join ja söin sen kanssa. Odotin ja odotin. Odotin ja valuin. Valuin ja valuin.

Vihdoinkin se koski. Koski ja satutti. Huusin ja valitin. Nautin ja pelkäsin. Pakenin ja palasin. Lyhistyin sen jalkoihin kun se löi.

 

"Saan nähdä

korkeimmat huiput

ja yön tummimman.

Vauhti keinussa

kiihtyy."

 

Anteeksi että en uskonut sinua eilen. Anteeksi että en usko sinua huomenna. Kiitos että olet olemassa minulle. Kiitos että olet. Anteeksi ja kiitos. ANTEEKSI JA KIITOS!

 

"Kenet ottavat keinuun?

Sillä jumalat näyttävät

kuinka se heiluu.

Ylhäällä leijuu

ja jo huomenna

syvälle kuiluun painuu."

 

Jumalani oli poissa ja minä keinun. Keinun ja keinun. Tulethan taas ja annat vauhtia. Keinuta niin minä keinun. Keinun ja keinun.

 

(Lainaukset Mariska - Keinu)

lauantai, 16. heinäkuu 2016

Matkalla itseen

En ole koskaan kirjoittanut tunnelmista session jälkeen. Kirjoitamiseni on keskittynyt tapahtumiin session aikana. Todellisuudessa mielen seikkailut tapahtuvat enimmäkseen ennen sessiota ja session jälkeen. Oikeastaan en pidä koko sessio sanasta. Se antaa alistumisestani väärän kuvan. En oikeastaan ole mikään sessiosubi. Alistumiseni ulottuu laajemmalle ja se on aiheuttanut haasteita itselleni. Miten rajata alistumistaan niin että ei alistu liikaa siihen nähden mitä toinen osapuoli haluaa alistumiseltani. Kuinka paljon haluaa ottaa vastuuta alistumisestani ja kuinka suuri vastuu alistumisestani on itselläni. Kyseisen asian suhteen olen ollut varuillani aina. Huolissaan jopa. En halua antaa itsestäni liikaa vaikka haaveilenkin siitä että antaisin kaiken. Ainakin melkein. En minä ihan orja-ainestakaan taida olla. On asioita joista en antaisi toisen päättää puolestani ja ne asiat haluankin pitää omassa päätäntävallassani. Olisi helpompaa jos voisi suhtautua alistumiseensa rennon letkeästi. Ilman sen suurempia pähkäilyjä. En vain kykene sellaiseen. Mietin hyvin paljon miltä mikäkin tuntuu ja miksi se tuntuu. Jos ei tunnu niin en jaksa olla kauhean kauan kiinnostunut. Niinkin on joskus käynyt. Tunteiden kirjo on hyvin laaja. Surullisuuden,epäonnistumisen,pettymyksen,hämmennyksen ja epätoivon tunteista ilon,onnistumisen,riemun ja ennen kaikkea onnellisuuden tunteisiin. Alistuminen tekee minut onnelliseksi. Hyvin onnelliseksi itseasiassa. Eritavalla onnelliseksi kuin muut mielihyvää aiheuttavat asiat. Se saa minut hymyilemään itsekseen vielä pitkään tapahduttuaankin. Vaikka kesken kiireisen ja stressaavan työpäivän. Se on ajatuksena mukanani kaikkialla. Voin ottaa sen mieleni syövereistä käyttööni melkein koska tahansa. Paeta siihen jos siltä tuntuu. Se on minun maailmani jossa voin seikkailla kenenkään sitä huomaamatta. Joskus teen sitä enemmän kuin toisinaan mutta teen kuitenkin. Silloin kun alistumisesta on kulunut pitkä aika niin alan kokea turhautumista. Ihan kuin pieneen häkkiin ahdettu eläin. En voi elää ilman alistumista. Kun sitä sai kerran niin oli pakko saada uudestaankin ja taas uudestaan. Eikä loppua näy.

Välillä alistumisen tarve on niin kova että tuntuu ettei mikään riitä ja toisinaan ei voisi vähempää kiinnostaa. Tällä hetkellä kiinnostaa lujasti. Suorastaan retkeilen itsessäni. Miettien mitä alistumiseltani haluan ja mihin suuntaan se on kehittymässä. Sillä se kehittyy ja muuttuu. Haluan sellaisia asioita joita en ennen halunnut. En ehkä uskaltanut haluta. Kyllä ne asiat kieltämättä hieman arveluttaa. Olen kokenut jo ne asiat jotka joskus oli kokematta. Sellaiset perusjutut. Aiemmin kun joku koitti viedä minua rajojeni yli pistin vastaan niin kauan ja hanakasti että rajojeni yli ei yksinkertaisesti kävelty. En minä uskaltanut. Olin pettynyt kun minua ei alistettu vain kivalla tavalla. Sellaisella josta nautin. Mikä minussa on sitten muuttunut? Minusta on tullut varmempi suhteessa itseeni. Olen kokenut enemmän elämässä ylipäätään. Sisältäni on astunut esiin uskallus ja rohkeus. Lisäksi minulla ei ole ylimääräisiä odotuksia alistumisen ulkopuolelta. Kuten toivetta parisuhteesta alistajan kanssa tai odotuksia perheen perustamisesta. Silloin voin paremmin keskittyä siihen pääasiaan eli alistumiseen. Se ei tokikaan tarkoita sitä ettenkö kaipaisi alistajalta muutakin kuin sitä alistamista. Ihan yhtälailla haluan huolenpitoa ja hellyyttäkin. Syliä ja turvallisuutta. Läsnäoloa ja kiinnostusta itseeni kokonaisuutena. Minulla ei ole tarvetta alistua vain alistumisen vuoksi. Alistun sille joka osoittautuu sellaiseksi joka ansaitsee alistumiseni. Minua ei saa piiskansa alle henkilö joka kuvittelee voivansa vain tulla ja ottaa.

Olen myös miettinyt sanoja jotka kuvaisivat minua alistujana. Miettinyt myös sitä mikä erottaa alistujaa itsessäni verrattuna arkipersoonaani. Sitä en ole vielä oikeastaan keksinyt koska alistumiseni tulee esille melko luonnostaan. Ei kaikkialla eikä kaikille mutta tietylle ihmiselle.En osaa erottaa alistumistani muusta käytöksestäni vaikka tilanne ja ympäristö olisivatkin erilaiset verrattuna hetkeen jolloin alistuin. Sehän on osa minua. Ei ole olemassa mitään nappia josta sen voisi vääntää pois päältä. Kun olen kerran jollekkin alistunut niin henkisesti olen alisteinen hänelle ilmeisesti aina vaikka mitään fyysistä ei enää tapahtuisikaan. En silti välttämättä koe tarvetta edes tulla alistetuksi kyseisen henkilön taholta. Se on muisto joka on luotu minulle koko loppu elämäkseni.

Mitä alistuminen minulle merkitsee ja mitä se edustaa? Kysymys johon etsin vielä vastausta. Joka tapauksessa alistuminen on minulle enemmän kuin seksiä. Seksuaalisuuden osuus on itseasiassa nykyään hyvin vähäinen. Alistuminen on kokonaisvaltaisempaa. Kaikki asiat joita miellän alistumiseeni liittyväksi eivät välttämättä edes kiihota fyysisesti. En esimerkiksi nauti kivusta kivun vuoksi. En ole masokisti. Kivulla on minulle toisenlainen merkitys. Kipu vie mieleni mukanaan. Sillä on alistava merkitys. Suhtautumiseni kipuun on sekin vielä pieni mysteeri. Sillä voi olla useampia merkityksiä. Kivun ympärille saattaa kiteytyä hyvin paljon. Haluan sitä vaikka en halua. Nautin siitä vaikka toisaalta en voi sietää sitä. Merkitykset taitavatkin löytyä jostain syvemmältä kuin kirvelevältä tai nipistelevältä iholta.

torstai, 7. heinäkuu 2016

N

*****

Ensimmäinen tapaaminen rastaan kanssa oli enemmänkin tarkkailua ja tutustumista. Siinä on vaikea päästä itse nautinnon puolelle kun kokoajan seuraa toisen reaktioita. Kun ei tiedä mitä toisen ruumiinkieli tarkoittaa. Merkkien ja eleiden merkityksen oppimiseen menee vähintään se kerta. Minulle jäi kuitenkin aika vahva mielikuva syvempään alistumiseen pyrkivästä mutta hyvän itsetunnon omaavasta ihmisestä. Siispä päin tulta.

Aamusella lueskelin uudelleen rastaan blogia ja viestejä, vastauksia. Mietiskelin viime kerralla saamaani käsitystä hänestä. Pakkasin mukaan tavaroita, erilaisia kuin viimeksi. Linkassa luin gmailista viestejä ja mieleni jäi jumiin hänen viimeisimpäänsä. Rastas mainitsi et on hyvä kun kerkee käydä pissalla ennen tuloani, miksi pissalla, miksei veskissä, siistiytymässä. Miksi juuri tuo sanavalinta. Mieleni jäi siihen jumiin ja kunnolla. Lelut pysyivät pitkälti laukussa, vain pyykkipojat ja yksi piiska tuli käyttöön. Kaikki mitä olin suunnitellut meni uusiksi, elin hetkessä, seurasin reaktioita. Lopulta tuli ajettua rastasta syvemmälle ja syvemmälle. Se oli kovin tyydyttävää. Ties mihinkä vielä rastas päätyykään.

*****

Edellisellä kerralla hotellihuoneen ovi oli avattu mulle mahdolisuutena mennä alasti käytävälle. Nyt se ei enää ollut mahdollisuus vaan todellinen vaatimus. Odotaa alistajan saapumista alasti käytävällä. Taistelin asian kanssa monta päivää. Henkistä taistelua. Välillä jopa uskoa siitä että pystyisin siihen. Yksi pieni ajatusleikki siitä että alistaja lähtisi ellen olisi käytävässä alasti odottamassa, sotki koko kuvion mun pään sisällä. Mä en halunnutkaan enää yrittää. Tai olisin halunnut. Todella olisin mutta mä en voinut. Mä en voinut antaa kohdella itseäni niin. Se oli minusta epäreilua. Suorastaan kiristystä. Mua harmitti että mun taistelu tuon asian osalta oli käyty. Olisin halunnut jatkaa sitä lopuun asti. Ainakin ovelle saakka.

Alistaja syötti mulle ajatuksia. Mielikuvia. Vaihtoehtoja. Suurimman osan kuvitelmista rakensin itse silmieni eteen. Eniten epäuskoa omaa sietokykyä kohtaan aiheutti ajatus itsestä sidottuna rahiin. Kettingin sivaltaessa ihoa. Se oli niin kivulias mielikuva että tajusin etten selviäisi siitä. Varsinkin kunn mieheni väritti mielikuvaa omalla ajatuksellaan siitä että kettingin osuessa munuaisteni kohdalle kusisin verta viikon. En voinut valita sitäkään joten olin umpikujassa.

Umpikujassa olen nytkin. Tämän kirjoittamisen kanssa. Koin vahvasti. Nopeasti. Paljon. Siitä on vaikea kertoa niin että todellinen tunnelma välittyisi tekstin kautta sellaiselle joka ei ollut paikalla.

Edellisenä yönä olin metsässä omistajani kanssa hakemassa vitsoja. Alistajalle olisi riittänyt yksi. Rikoksen kokoinen. En tietenkään vielä tiennyt minkä kokoinen siitä tulisi joten valitsin neljä. Hieman erilaista mutta hyvän kokoisia kaikki. Vitsat oli yön usvasta märkiä. Niiden ruskeaa pintaa tarttui käsiin. Olisin halunnut rypeä sammalissa. Liata itseni kokonaan. Naarmuiseksi. Lopuksi maaten hiljaa. Hengittäen kosteaa ilmaa. Pidin mielikuvan itselläni.

Seuraavana päivänä lähdin liikkeelle hyvissä ajoin. Tarvitsin aikaa itselleni. Tarvitsin omaa maailmaani jonka olin alistajan avulla luonut itselleni. Halusin kellua siinä.

Vitsojen kanssa kuljeskeleminen kaupungilla oli noloa. En edes ollut tullut ajatelleeksi sitä. Jotkut ihmiset katsoivat. Ainakin siltä minusta tuntui. Pieni poika jopa kysyi äidltään. Se sai sydämen hyppäämään kurkkuun. En osannut vastata. Naurahdin ja hymyilin. Tunsin itseni idiootiksi mutta pelastuin hetkeksi. Onneksi pääsin vihdoin huoneen suojiin. Olin kuvitellut että alistaja pistäisi minut odottamaan tuloaan. Asettelin vitsat riviin sängylle. Riisuuduin. Menin vessaan. Aloin pesemään hampaita mutta en ehtinyt kun ovi kävi. En ehtinyt enää valmistautua. En niin kuin olisin halunnut. Kaikki mitä olin ajatellut oli nyt myöhäistä. Jähmetyin ja sydän aloitti ravin. En tiedä mitä alistaja teki. Odotiko se mua vai valitsiko se vitsaa niistä neljästä. Vaistosin sen läsnäolon enkä pystynyt liikumaan.

Sitten se tuli ja käski. Eikä vaikuttanut kovin ilahtuneelta. Olin kontallaan lattialla ja vitsa satutti. Niin paljon että valitin. "Mä en pysty tähän!" "Mua oksettaa!" Pää käskettiin pistää kylppäriin ja siitä tiesin että alistaja ei välittänyt vaikka oksentaisin joten valitus oli turhaa. Yritin olla aloillaan ja kestää. Tärisin. Olin kauhuissaan. Mun pää ei pysynyt mukana tapahtuvassa. En ehtinyt analysoida. En ehtinyt pitää huolta siitä miltä näytän tai kuulostan. Miten reagoin. Menetin hallinnan itsestäni. Valta todella oli vitsan toisessa päässä.

Sen vallan pitäjä  komensi mun kädet sängylle ja jalat auki sen eteen. Saisin sen mitä olin pyytänytkin.Panon. Yksinkertaisen asian joka oli väritetty sateenkaaren väreillä. Sotkettu iloiseksi sekamelskaksi mun pään sisällä. Kun alistaja pani mua niin se puhui mulle alentavasti,nöyryyttävästi. Musta tuntui siltä että en ollut ansainnut sitä mitä sain että sain säälistä. Ihan kuin se ois pannut mua väkisin vaikka halusin sitä. Alistaja sylkäisi mun perseeseen. Enkä tiennyt mitä olisin tehnyt. Koitin paeta sen sylkäisyn alta. Se nöyryytti mua. Tuntui alentavalta.

Seuraavaksi löysin itseni selältään lattialta vibrani kanssa. Alistaja makaili rahien päällä katsellen mua. Juoden kahvia. Yritin rauhoittua. Sydän hakkas mun kylkiluita vasten ja sen syke tuntui kaulalla asti. Sielu lepatti hämmennyksestä. Alistaja tuli kuiskailemaan mulle asioita siitä miten mua oli juuri nöyryytetty. Olin onnellinen siitä että se oli vihdoin siinä mutta en olisi kestänyt kuulla asioita joita se mulle puhui. Oisin vaan halunnut käpertyä sen syliin. Silmät kostui kun pyysin lupaa saada lopettaa runkkaamiseni. Alistaja nousi ja alkoi laittaa pyykkipoikia pitkin mun rintoja. Piiskasi niitä irti yksitellen. Se sattui. Yritin olla liikkumatta. Huusin sille että se antais mun hengittää. En saanut taukoa. Eikä alistaja lopettanut. Se hämmentää mua mutta tekee samalla tyytyväiseksi. Tuntuu että niin moni on lopettanut epätoivoni edessä. Nyt lopetin sen itse. Viimeisen pyykkipojan kohdalla. Refleksinä. Tahattomana reaktiona kun en kestänyt enää. Kaduin sitä samantien. Katumuksen aalto pyyhkii ylitseni vieläkin kun mietin. Nyt ehkä pahempana kuin silloin. Nousin istumaan ja mua nolotti. Alistaja alkoi puhua mulle. Kysellä asioita. Luuli että mökötän. Se halusi taas kusta mun päälle. Oli luonut aiemmin kuvan itsestään kusemassa mun suuhun. Kuva pentumaisista silmistäni ja suuhun kusemisesta. Miltä se näyttäisi? Ajatus sai mut hymyilemään mutta samalla arvelutti. Siinä oli jotain viehättävää mutta silti sellaista joka sai ajatuksen solmuun. Availin niitä solmuja lattialla alasti maaten ja tyynyä halaillen. Ympärillä oli vihdoinkin hiljaista ja se hiljaisuus pakotti mut konttaamaan vessaan. Polvilleen odottamaan sen pienen häviävän hetken kun alistajan askeleet seurasivat perässä. Lämmin neste valui taas mun kehoa pitkin. Yli mielen ja alas viemäriin. Alistaja käski nuolaista viimeisen tipan pois itsestään. Tuntui etten pysty. Suljin silmät ja se käski uudestaan. Rauhallisella äänellä. Sellaisella joka ei pelottanut eikä pakottanut mutta ei antanut vaihtoehtoa.Lopulta mä nuolaisin. Ilo ja onnistumisen tunne kumpusi mun sisältä. Jostain syvältä. Alistajakin huomasi sen. Mun hymystä joka tuntui silmissä asti. Kun aloin pestä itseäni niin alistaja sulki kylppärin oven. Iloitsin lisää. Sain palkintoni. Hymyilin taas. Olin saanut yksityisyyttä. Ansainnut sellaista joka ei kuulu oikeuksiini.

Yksityisen suihkutteluhetkeni jälkeen kömmin Jumalani viereen. Pidän sen otteesta. Se on luja,varma ja turvallinen. Se kahlitsee kokonaan.Se voi joko satuttaa tai syleillä.

Alistaja antoi luvan ottaa suihin mutta kun se ei ollut tyytyväinen taaskaan mun esitykseen niin ehdotin että voisihan se sitten vaikka naida itse mun suuta. Se tuli mun päälle ja työnsi kyrvän kurkkuun asti. Meinasin oksentaa ja tunsin tukehtumisen tunnetta. Alistaja tarjosi myös pallejaan mun suuhun. Perseen nuolemisen kohdalla koitin paeta paikalta mutta se ei onnistunut koska alistaja oli lukinnut mut alleen. Mun ranteet oli sen polvien alla. Kiemurtelusta huolimatta tajusin etten pääse tilanteesta pois. Annoin pepulle vaaditun suukon ja mut vapautettiin. Olin hämillään. Mulle sanotaan että mun täytyis laittaa kieli perseeseen ja se inhottaa. En tahtois ja silti mä tiedän että jonain päivänä mä teen niin. Tahdoin tai en. Eikä se päivä ole edes hirveän kaukana.

Jossain vaiheessa alistajalla oli jälleen pissahätä.Silmäni pelasivat bingistä kun pallottelin ajatuksella suuhun kusemisesta. Eikä toista vaihtoehtoa edes ollut. Teki mieli suostua mutta inhotti. Ei tarvinut epäillä onko alistaja tosissaan. Kyllä se oli. Aina se on. Hulluhan se on. Ei siitä mihinkään pääse. Ensimmäistä kertaa olen törmännyt hullumpaan kuin oma mielikuvitukseni yltää. Nautin tilanteesta. Se saa mut jotenkin revittyä hullutuksiin mukaan. Minusta on tullut utelias ja mun sisältä on alkanut kumpuamaan ajatuksia joita en ole uskaltanut päästää päivänvaloon.

Nyt mä istuin kauhuissani vessanpytyllä ja odotin muna suussa että kusi täyttäisi mun suun. Kun se tapahtui niin en voinut pitää sitä mun suussa. Sitä lensi mun kasvoille ja alistajan  päälle. Syljin lavuaariin.Mua inhotti mutta luulen alistajan nauttineen tilanteesta. En ole varma nauroiko se. Jos nauroi niin pidin siitä.

Illalla ennen nukahtamista sain luvan vibratella itseäni. Alistajan maatessa vieressä. Orkkukauppa taisi olla auki mutta en oikein pystynyt tarttumaan tarjontaan. Valta mun orkuista oli alistajalla ja mä pelkäsin että se käyttää valtaansa. Ottamalla ne multa pois.Se tuijotti mua ja mä uskalsin hetken katsoa sitä suoraan silmiin. Se pieni hetki liikautti jotakin mun sisällä. Alistaja antoi mulle luvan tulla mutta pystyin vasta kun se nukkui. Tulin kolmesti ihan peräkkäin. Eikö se muka kuullut kun huusin sen vieressä? Mun runkkaamiseni ei kuulemma häiritsisi hänen nukkumistaan millään tavalla.

Aamupalan jälkeen panokset jälleen kovenivat. Olin taas alasti polvillaan kylppärin lattialla ja alistaja seisoi mun edessä täysissä pukeissa. Mun pitäis pitää kusi suussa kunnes saan luvan sylkäistä sen tai niellä se. En todella halunnut. Suurin huoli kuitenkin oli alistajan vaatteista. Siitä että kastelisin ne. Mun oli pakko pystyä! Kusi täytti mun suun ja alistaja kääntyi päästämään loput pönttöön. Olin huojentunut että sen vaatteet oli kuivat. Se todella oli mun suurin huolenaihe vaikka mulle oli tehty juuri jotain sellaista joka ei todellakaan kuulunut mun fantasioihini alistumisesta. Sen tuotos oli edelleen mun suussa ja valui alas mun suupieliä. Mun oli pakko nöyrtyä ja nielaista. Silloin tipuin. Tipuin mieleeni. Väsytti. Ihan kamalasti. Taistelu oli käyty. Alistaja piiskasi punaisia viiruja minuun. Asetti piiskan kasvojeni eteen ja tiesin että mun pitää suudella sitä. Käskettiin kiittää myös. Ehkä muistan senkin ensi kerralla.Olin antanut kaikkeni ja hetkeä myöhemmin itkin. Alistaja löi mun kasvoja kämmenin. Molemmille puolille ja käski herätä. En olisi tahtonut. Olin niin väsynyt. Olisin tahtonut olla myttynä ja herätä hiljaa...Alistajani täytyi lähteä enkä halunnut jäädä yksin. Halusin mennä samasta ovesta. Yhdessä. Ovella kiitin vielä alistajaani. Juuri ennen kuin se ehti avata oven käytävään. Alistaja kääntyi ja suukotti. Hellästi. Tiesi että tarkoitin mitä sanoin. Ovi perässämme painautui kiinni.

perjantai, 17. kesäkuu 2016

Jumalani?!

Joskus reilu vuosi sitten sain viestin BDSM-baarissa alistajalta jolla on sadistisia taipumuksia. Viestin sisältö taisi olla yksinkertaisuudessaan se että "Mielenkiintoinen blogi". Muistaakseni ei muuta. Siitä lähti käyntiin viestien vaihto joka jollain kummalla tavalla nostatti ihokarvoja pystyyn ja aiheutti hämmennystä. Hän ehdotti tapaamista jonka pääasiallinen tarkoitus oli vain jutella. Kysyin jo silloin lupaa saada kirjoittaa tapaamisestamme blogiini. Koko tapaaminen oli yksi jännitysnäytelmä. Se hämmensi mieltä niin pahasti että mulla ei ollut hajuakaan mitä siinä tapahtui. Ylipäätään mulle oli uutta että joku ihan aidosti haluaa vain tavata ja jutella. Erityisesti ajatuksia sotki kehoitus tulla paikalle ilman pikkuhousuja. MIKSI? Mitä merkitystä sillä on jos kerran vaan juteltaisiin. No menin paikalle ja ilman pikkuhousuja. Lisäksi minulla oli lupa yllättää jotenkin jos haluaisin. Eihän mulla tietenkään ollut hajuakaan miten ihan tuntematonta ihmistä voisi yllättää. Pähkäilin ja mietin. Jotenkin osasin aavistaa että niiden pikkuhousujen olemassa olosta tai olemattomuudesta kyllä keskusteltaisiin. Keksinkin sitten että yllätän sujauttamalla pikkuhousut matkaan käsilaukkuuni. Sopivalla hetkellä kaivoin pikkuhousut käsilaukusta kysyen että haluaisiko tuo tuntematon ne itselleen. Tilanne ehkä hieman huvitti sitä? Erityisesti keskusteluista jäi mieleen se että tämä alistaja jota vastapäätä istuin kertoi hyvinkin tarkkaan omista periaatteistaan ja tavoistaan alistamisen suhteen. Jostain kuulemastani pidin ja jostain taas en lainkaan. Koko ajan mulla oli pieni epäusko siitä että oikeasti vaan jutellaan nyt eikä muuta. Mun vatsassa lenteli perhosia ja jännitystä. Tuo hämmentävä tapaamien kuitenkin päättyi niin että näin minusta pois päin kävelevän selän.

Viestittely jatkui. Alkuun aktiivisena ja sitten vähän ei aktiivisemmin. Kunnes n. puoli vuotta tapaamisen jälkeen sain viestin että "Olisi kiva jatkaa kouluttamistasi". Sisuskalut heitti ympyrää kun en tajunnut mitä tapahtuu. Enkä mä kai kaiketi ole vieläkään perillä siitä mitä on tapahtunut ja tapahtumassa. Aiemman epävarmuuden tilalle on kuitenkin astunut varmuus siitä että haluan sitä lisää. Jännittää kuitenkin että mitä olen oikein haluamassa.

Minä en edes tiedä miksi häntä kutsuisin. Kuulemma vaikka Jumalakseni. Ehdotus siitä tuntui kovin naurettavalta alkuun mutta ehkä mä voisinkin? Vai voisinko? Miten se voikin olla niin törkee. Ilmekkään ei värähdä kun se on niin varma itsestään ja asemastaan. Ehkä mua alkuun vähän pelotti mutta ei mitenkään väärällä tavalla. Kuitenkin sellaisella tavalla jota en muista aiemmin kokeneeni.

Ensin minulle asetettiin ehto että en saa häneltä mitään pyytämättä. No mä olen niin huono pyytämään että luovuin jopa koko ajatuksesta. Tuli kuitenkin päivä jolloin hän alkoi viedä tilannetta eteenpäin. Päädyttiin toiseen tapaamisen ja jossain kohtaa mun oli myönnettävä että nyt ei juttelut auta...Sain ohjeistuksen käyttää stringejä ennen tapaamistamme tai vaihtoehtoisesti olla kokonaan ilman pikkareita. Mulla ei ollut yksiäkään stringejä mutta hankin kun en halunnut olla töissä ilman. Kotona tyydyin pikkuhousuttomuuteen. Vielä vannotin että minä en lankea ottamaan rangaistuksia moisen pikkuasian takia. Tuli kuitenkin pettymyksen ja turhautumisen hetki kun asia ei mennytkään ihan niin kuin oli suunniteltu ja sorruin itsepäisyyteen. Pettyneenä luulin että tapaaminen siirtyisi hamaan tulevaisuuteen. Onneksi niin ei kuitenkaan lopulta käynytkään. 

Ajelin sovittuun paikkaan ja mua jännitti ihan hirveästi siinä odotellessa. Tuo itseään Jumalaksi kuvitteleva herrashenkilö saapui paikalle kommentoiden heti alkuunsa mun lihoneen sitten viime näkemän! Jep! En mä oikeastaan loukkaantunut koska mä olen kyllä ihan tottunut katselemaan itseäni peilistä. Toisina päivinä pidän näkemästäni enemmän ja toisina vähemmän...Mä en tiennyt mitä odottaa. Ehkä mä kuitenkin odotin alkuun jotain juttelutuokiota mutta tällä kertaa sitä ei tullutkaan. Mut johdatettiin sisälle hotelliin ja mä olin niin pyörryksissä että en yhtään pistänyt merkille mihin huoneeseen edes mentiin. Enkä mä tiedä sitä itseasiassa vieläkään. Kun mä en vaan muista. Alistajani istui rahin päälle ja käski mut eteensä seisomaan jalat levällään. Se veti kumihanskan käteensä ja siinä oli jotain uskomattoman pervoa mun mielestä. Se toi ne kumihanskaiset sormensa mun klitorikselle ja sisään ja se satutti mua. Ihan tahallaan. Lopuksi se käski mun nuolla ne sormet jotka oli ihan mun kiimassa ja mä imin ne puhtaaksi. Sitten se käski mun kääntyä ja pyllistää sille. Olin jotenkin niin hämmennyksissä että en edes tajunnut pistää vastaan. Seuraavaksi se kokeili mun persettä sormillaan. Käski kääntyä ja ilmoitti että saan valita kolmesta sormesta yhden jonka nuolen puhtaaksi ja että yksi niistä ei ollut mun perseessä juuri. Mua inhotti koko ajatus. Enkä mä pystynyt valitsemaan. Se valitsi mun puolesta. Väitti että juuri se sormi ei ollut mun sisällä. Mä en uskonut sitä mutta varovasti maistoin sitä sormea silti. Sitten se jutteli mulle ja mä seisoin sen edessä hämmentyneenä. Oisin halunnut olla vaan hiljaa. Mun nilkkoja alkoi väsyttää ja se antoi mulle luvan istua lattialle sen eteen. Tuli puhetta hengityksen kontrolloinnista koska pidän siitä mun mieheni kanssa tehtynä. En tiennyt uskaltaisinko kokeilla sitä kenenkään muun kanssa. Se houkutteli mut kokeilemaan. Taistelin siinä jonkun aikaa tuijottaen vuoroin sen silmiä ja vuoroin kuristukseen houkuttelevaa kättä. Mietin uskallanko? Lopulta sen rauhallinen olemus pakotti mut uskaltamaan ja mä asetin kaulani siihen käteen ja se puristi vähän. Eikä se ollutkaan kamalaa. Hämmentävää...Mulla oli turvallinen olo ja mä rentouduin. Ehkä siksi että siinä oli jotain tuttua ja turvallista. Outoa ehkä jollekkin mutta ei minulle.

Olin kertonut hänelle yhden fantasian ennen tapaamistamme. Minä ikkunassa joko rääkättävänä tai nauttimassa. Katselemassa ohikulkevia ihmisiä mutta niin että he eivät oikeastaan näe minua. Toden totta se komensi mut siihen ikkunan eteen. Ehdin rekisteröidä että vastapäätä oli keltainen kerrostalo. Iso kerostalo. Miljoona ikkunaa ja varmaan yhtä paljon asukkaita. Verhot oli mun suojana mutta mun oli pakko sulkea silmät. Mun sisään soviteltiin kokonaista kättä ja se sattui mutta nautin sellaisesta kivusta. Aurinko paahtoi mun kasvoja ja siellä verhojen sisuksissa oli melko pian hapeton olo. Olisipa ollut yö.

Tämän jälkeen on jälleen hankala muistaa tapahtumien todellista järjestystä. Sisältö lienee järjestystä tärkeämpää. Mun rajoja koeteltiin ja olen itse yllättynyt omasta heittäytymiskyvystä. Ehkä ensimmäistä kertaa tiedostin että mulla ei todella ole vaihtoehtoa. Ainostaan turvasana keskeytäisi toiminnan mutta minä en sitä ihan heppoisin perustein käytä. Enkä ole koskaan käyttänyt.

Yksi hankalimmista asioista oli käydä vessassa ilman että oven saa sulkea. Siellä mä istuin ja pakotin itseäni pissaamaan. Mä vihasin sitä ehkä eniten kaikesta. Mä haluan sulkea vessan oven kun asioin siellä. Mun ei annettu koska yksityisyys ei kuulemma kuulu subin oikeuksiin. Joku muukin on joskus yrittänyt selittää moista puppua mulle. Enkä mä ole suostunut. Nyt mun oli pakko. Se löi piiskalla niin kovaa että mua ei ole kai kukaan ikinä lyönyt niin lujaa. Ehkä ne on pelänneet mun valitusta koska mä kai valitan aika paljon ja heilun. Haukon henkeä ja pelkään että oksennan. "Jumalani" ei tuon taivaallista välittänyt mun kiemurteluista. Mä pidin siitä tunteesta että saan inttää vastaan jos huvittaa mutta se ei johda mihinkään. Alistumista parhaimmillaan. Tuolla Jumalalla oli aikaa odottaa mun taipumista. Se ei vaan kyllästynyt odottamaan. Mä kyllästyin ennemmin pistämään vastaan kuin se odottamaan. Ensimmäistä kertaa mulla ei edes ole syyllistä oloa tottelemattomuudesta tai katumusta siitä etten heti pystynyt koska se taivutti mut loppuun asti ja antoi mulle aikaa taipua. Ei sillä ollut kiire eikä hätä mihinkään. Se vaan tuijotti mun silmiä monessa kohtaa ja mä tuijotin takaisin. Joka sekuntti sitä tuijotusta tiputti mua syvemmälle ja taivutti lisää.

Syömisenkin aika tuli ja ulos menon. Mun oli pakko testata että antaisko se mun korkkarien sijaan laittaa tennarit. Ensin ei luvannut mutta asetti ehdon luvalle käyttää tennareita. Saisin laittaa tennarit jos hän sais kusta mun päälle. Kaulasta alaspäin. Mä olen jotenkin kuvitellut että moinen touhu ei sovi mulle missään tapauksessa! Ei ikinä! Ei milloinkaan! Eikä tule tapahtumaan! Yllätyin kuitenkin valitessani ne tennarit eikä sillä valinnalla ollut oikeastaan mitään tekemistä enää niiden kenkien kanssa. Mua jopa hymyilytti pukiessani niitä tennareita jalkaan. Mua jännitti! Ehkä eniten se että onko se oikeasti tosissaan.Mä halusin ottaa siitä selvää.Panta kaulassa se lähti viemään mua ulos. Eikä panta häirinnyt mua ollenkaan. Päinvastoin tuntui enemmänkin mukavalta. En mä edes oikein huomannut koko pannan olemassa oloa. Musta tuntui hyvältä olla hyvässä seurassa ja alistuminen tekee mut onnelliseksi.Hyviin alistajiin törmää harvoin. Nyt sellainen oli törmännyt minuun melkoisella voimalla ja pistänyt mun raja-aidat sileiksi... Tilasin salaattini kanssa vettä ja tuo vesi alkoi näytellä suurta osaa istuessamme ja jutellessamme. En voinut olla pistämättä merkille kun alistaja joi. Vesi vaan hupeni kannusta ja mä tiedostin tasan tarkkaan miksi. Se todella aikoi kusta mun päälle!Silti mulla ei ollut perääntymisen halua. 

Tuli aika palata takaisin. Tuli aika polvistua kylppärin lattialle. Mä en pistänyt vastaan koska itsehän olin tieni valinnut ja nyt oli aika kulkea se tie loppuun asti. Mä olin alasti polvillaan siellä suihkun lattialla ja peitin mun silmät käsillä. En mä tiennyt miten mun ois pitänyt suhtautua. Pidinkö mä siitä kun se lämmin kusi valui mun rintoja pitkin vatsalle ja siitä viemäriin? Pidinkö? En mä sitä suoranaisesti inhonnutkaan. Se oli jotain sellasta mitä ois pitänyt inhota ja mä yritin inhota mutta en mä inhonnutkaan.Musta on tullut nöyryytettävämpi lutka kuin oon ikinä kuvitellut olevani!Mä jopa kiitin lopuksi! Vinkuen ja ja tyrmistyneenä koittaen todella inhota tapahtunutta. Koitin kuulostaa kiittämättömältä. Ehkä mä onnistuin siinä. En mä tiedä?? APUA! Sylkeä naamalla ja kusta keholla. Silti mä haluan juuri tämän ihmisen kohtelevan mua lisää niin kuin se kohteli. Mä haluan itkeä sille..."Kiitos lainasta" lukee minussa ja mä pidän siitä.

Tuli sateinen ja synkkä aamu mutta mun mieli oli täynnä aurinkoa.

****

Jossain kohtaa aloin miettiä että olisi mukavaa jos tapahtumia voisi seurata niin alistajan kuin alistetun silmin. Erityisesti halusin juuri saada tämän henkilön kirjoituksen blogiini. Sain kuin sainkin hänet pyydettyä kirjoittamaan....

****

En enää muista kuinka kaikki alkoi, bdsmbaarista nyt kuitenkin. Se taisin olla minä, joka kirjoitti ensimmäisen viestin luettuani rastaan tekstejä. Siitä kaikesta on kuitenkin jo aikaa.
 
Pientä viestittelyä on ollut silloin tällöin ja nyt kesän alussa alkoi olla sessiolle sopiva aika. Paljon olin kerennyt saada tietoa rastaan mieltymyksistä ja ajatuksista kirjallisessa muodossa, osa siitä oli ärsyttävän ristiriitaista. Pisti minut varuilleen, epäilemään syitä miksi hän on tähän ryhtymässä. Onneksi aikanaan kuitenkin silmät kertoivat asioiden olevan hyvin. rastas ei ollut sitä mitä hetken epäilin hänen olevan: hyväksyntää hakeva ja siksi kaikkeen suostuva.
 
Lueskelin tuota viestinippua ja kyselyn vastauksia kynä kädessä. Kirjoitin paperille suunnitelman: realistisuus, kuulustelu, nöyryytys, piiska, nipistimet, silmälaput, nurkka.
Mietiskelin mitä minä haluan: syy, ei yksityisyyttä, itsetyydytys edessäni, käyttäytymissäännöt. Siitä oli hyvä alkaa kassia pakkaamaan ja miettimään tarkemmin juttuja. Uusi subi kuitenkin vaatii aina uudet temput ja rastas vaikutti haastavalta vaikka minulla oli epäilykseni silloin vielä.
 
Käyttöä odottava subi on aina miellyttävä näky, niin oli nytkin .. istumassa penkillä Hämeenkadun reunassa. Ja vielä myönsi myöhemmin, ettei edes muistanut miltä näytän. Pikkaisen hämillään ja varuillaan oleva rastas. Rangaistuksiakin oli jo kertynyt edellisen viikon ajalta sopivasti. Kipu kun ei kuulemma sinänsä häntä kiihottanut ja piiskaamiseenkin saisi olla syy. Kerroin kyllä, että minun kiihottumiseni on ihan riittävä syy. Vaan eipä jäänyt ainoaksi.
Hameen nosto edessäni.. muutama kysymys .. aukkojen tarkastus .. Nöyryyttävää sinänsä ja hansikoitujen sormien imeminen puhtaaksi. Takapuolessa käytin kahta sormea ja kasvojen eteen nostin kolme sormea. Kerroin kahden käyneen siellä ja annoin valita minkä imee ... Sen verran nöyrästi suu aukesi siinä vaiheessa, että työnsin sen puhtaan suuhun, kun ei rastas kyennyt valitsemaan. Puhtaus oli sellainen juttu, mikä nousi monesta kohtaan esiin.
 
Mikä minua sitten kiihotti? Kivun tuottaminen, nöyryyttäminen pienillä asioilla. Kiimaiseksi jättäminen ja sen kärvistelyn katsominen, kun ei kerran saanut pyydettyä panoa. Vessan käyttö ovi auki ja kaikki siihen liittyvä häpeily sekä ujo pissa :)
Rajojen rikkoutuminen. Syömään lähtiessä, kun kaulapanta oli jo kaulassa ja näytti siinä pysyvän, tuli pyyntö saada lähteä tennareissa. No kilttinä setämiehenä annoin valita: joko korkkarit tai tennarit ja virtsaan hänen päälleen kun tullaan takaisin. Tätäkin päätöksentekoa oli mukava katsella .... ja vielä kun huoneen ovi oli sulketunut rastas mietti ääneen olisiko sittenkin pitänyt laittaa korkkarit.
 
Nytkin ensimmäinen sessio meni pitkälti etsiessä niitä heikkoja kohtia ja kiihottavia asioita, kaiken sen perustekemisen keskellä. Hassusti sanottu, mutta niinhän se on .. sitä tekee jonkinmoisen session mielessään valmiiksi todellisena aiheena on kuitenkin kontaktin saaminen subiin. Samalle aaltopituudelle pääseminen. Siihen nähden tämä kerta oli kovin nautinnollinen
 

Ja muistin lähettää kiitokset myös rastaan omistajalle.

n

keskiviikko, 1. kesäkuu 2016

Vanha ja väsynyt

Ihan vain piruuttani sanoin Herraa vanhaksi ja väsyneeksi. Kehuin myös vieressä silitellessä sen selkää ja käsivartta että on sillä kyllä pehmeä iho noin vanhaksi mieheksi. No ei se oikeasti edes ole vanha. Mies parhaassa iässä mutta kieltämättä 15 vuoden ikäero kutkuttaa mahanpohjassa. Joku outo perverssio. Partojen lisäksi tietenkin.

Melkein puoli vuotta tässä vierähti. Aloin olla jo todella turhautunut asian suhteen. Mulla oli jo niin ikäväkin sitä. Se raastoi sisuksia. Nartun ikävä on kaunis asia. Se on vilpitöntä kaipausta juuri sitä tiettyä ihmistä kohtaan. Sen eteen ois valmis tekemään mitä tahansa että saa kosketusetäisyyden. En mä kyllä aiemmin ole kauheasti uskaltanut koskettaa. En sillä tavalla kuin kosketin nyt. Tuntui hyvältä pitää kädestä. Kysyin lupaa päästä iholle. Se iho ei välimatkasta huolimatta tuntunutkaan niin vieraalta enää ettei siihen olisi uskaltanut koskea. Mä nimittäin vierastan outoja ihoja ja pelkään koskea niihin. Jos se toinen ei tykkäiskään siitä että kosken. Jos se ois sille jotenkin vastenmielistä ja outoa. Vaikka annanhan mäkin koskettaa. Aluksi outojen käsien. Mä pidän varmojen käsien kosketuksesta. Sellaisista jotka ei epäröi ja ne tietää mitä ne tekee. Herran sormet pillussa on ihan parhaat ja se tietää sen. Mä en saanut niitä tarpeeksi. Oisin halunnut enemmän ja kauemmin. Joka askeleella mä valuin.

Kun me mentiin metsään niin mä valuin ja mä olisin halunnut että se pakottaa mut nojaamaan johonkin. Haarat auki ja kokeilis. Ei se kokeillut. Se piiskasi hetken. Mun valitsemallani koivunvitsalla. Sitäkin mä olisin halunnut enemmän ja kauemmin. Olisin halunnut ottaa sen mukaan. Se oli minusta paras piiska. Ohut ja taipuisa. Sellainen suloisen kirvelevä. Ensi kerralla löydän ehkä paremman. Sellaisen joka ei katkea niin helposti.Silloin saan ottaa suihin. Nyt en vielä saanut ja kun en kerran saanut niin olisin halunnut sitä sillä hetkellä maailman eniten. Oikeastaan en ole koskaan tainnut haluta suhinottamista niin paljon kuin halusin nyt. Ennen se on ollut jotenkin itsestään selvää. Kaikki haluaa ensimmäisenä sitä. Herra ei ole ollut sellainen. Se vain kysyy millainen suihinottaja olen. Miksei se vaan kokeile! Miksi mä en vaan ota! En mä voi sellaista tehdä! Kun ei ole lupaa. Mä olen kyllä oikeastaan aika kiltti tyttö. Liian hidas kuulemma mutta se asia korjataan. Herra kysyi että hiuksista repimistäkö haluan ripeyden edistämiseksi. Juuri sitä mä taidan haluta. Mä pidän siitä kun se tukistaa. Tiukasti. Niin että se tuntuu. Se vois joskus olla muutenkin tiukempi ettei antaisi mulle niin paljon periksi. Mulla on turvasana jos haluan käyttää.

Mä haluan oikeasti laittaa käskystä sen anustapin vaikka sanonkin että en halua. Se vain nöyryyttää. Silti mä haluaisin totella. Kun se vaan ei ois niin hätäinen sen asian kanssa. Asia vaan on mulle pikkuisen vaikea mutta ei ylitsepääsemätön. Jos se vois vaikka vähän pakottaa mua siinäkin koska kyllä mä siihen lopulta suostun kuitenkin. Nyt se ei pakottanut ja mä petyin itseeni. Miksi en totellut kun kerran käskettiin. Tilaisuus meni ohi ja nyt mua kaduttaa. Mua kaduttaa sekin että en heti tottele. Herra ei pidä siitä että viivyttelen. Kyllä se musta silti pitää. Paljon! Niinhän mäkin pidän siitä. Erityisen paljon pidänkin. Kaipaan sitä jälleen. Se ei vaan aina ymmärrä mua. Mun laineilla ajelehtivaa tunne-elämää. Enkä mä osaa sille aina kaikkea selittääkkään. Olen muutenkin huono puhumaan tietyistä asioista. Tunnen paljon mutta en osaa pukea sitä sanoiksi oikealla hetkellä. Enkä mä aina uskalla pyytääkkään. Pyytäminen on noloa.

Ensimmäistä kertaa sain nukkua Herran vieressä ja olla kunnolla sen lähellä. Se oli tärkeintä valuuttaa sillä hetkellä. Mä en aiemmin tiennyt miten tärkeää se oli ja miten hyvältä se tuntui. Mä kaipaan sitä taaskin. Enemmän kuin viimeksi. Vähemmän kuin ensi kerralla...