perjantai, 8. maaliskuu 2019

Olkoon se vaikka todellisuus

Kuinka itsestäänselvinä joitakin asioita voi ihminen pitää? Niin kuin vaikka sitä päivittäistä pesuohjelmaa jonka voi valita pestessään pyykkiä. Ihan tavallista pyykkiä. Ihan tavallisten ihmisten kodissa. Jotka eivät ehkä niin tavallisia olekkaan. Minä en oikeastaan tiedä mitä tavallisuus tarkoittaa. Tai se mysteerinen normaali. Sellainen olen kuitenkin joskus halunnut olla. Jotakin sellaista kuin kaikki muutkin ovat. Eihän minusta kuitenkaan voi sellaista tilastoihmistä tulla. Silti minutkin on johonkin tilastoon pistetty. Kaikkihan ovat. Kun kaikkien on pakko olla laskettavissa jollakin matemaattisella kaavalla. En vain jaksa olla kiinnostunut sellaisista asioista. Minä olen se outo tyttö joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Silläkin tavalla vinksahtanut että pitää mustelmia kauniimpana kuin niitä kauniita asioita joita kai useimmat kauniina pitävät.

Minua ei ole rakasteltu koskaan. Vaikka neitsyyteni menetinkin sydänlakanoissa Himin When Love And Death Embracen soidessa hämärässä huoneessa. Se oli sellaista teinirakkautta 90-luvulla. Minä pidin mustelmista jo silloin. Fritsujen helminauhasta kaulalla. Niin piti se toinenkin. Minä imin niitä sen kaulaan melkein pimeässä discossa sellaisen määrän ettei mikään riittänyt. Silloin ei oltu aikuisia vaikka niin toivottiinkin. Eikä välitetty mitä muut ajattelevat. Siitäkään huolimatta että sitä ajatusta yritettiin hakata voimalla meidän korvien väliin.

Minussa on sellaista palavaa himoa vieläkin. Sellaista joka karjuu pään sisällä villieläimen tavoin. Se on repinyt ja riuhtonut kahleissaan koko syksyn ja talven. Se ei kaipaa kontrollia. Eikä halua hallintaa. Vaikka sitä se totta vieköön varmasti tarvitsisikin. Se haluaa kaikkea ja se haluaa paljon. Hallitsematonta kiimaa joka turhauttaa lähes taukoamatta. Se haluaa kipua. Kosketusta. Nautintoa. Se tiputtaa minut maailman laidalta millaisina hetkinä hyvänsä. Sitä ei voi sanoittaa eikä kuvailla. Se on jotakin semmoista millä ei ole määrää. Se on riehunut minussa ennenkin. Eivätkä kiltit tytöt saa olla sellaisia. Nartut ovat sellaisia. Sellaiset huorat jotka odottavat sumuisissa porttikongeissa katseet täynnä usvaa.  Odottavat sellaista pukumiestä joka nappaa taksiin ja kuljettaa käytettäväksi. Omien himojensa täyttäjäksi. 

Ei sellaisilta tytöiltä kysytä mitä ne haluaisivat. Ei tänään. Eikä huomennakaan. Sellaisia tyttöjä on naitu ja otettu melkein väkisin. Sellaiset tytöt kerjää että niitä raiskattaisiin. Sellaisilta tytöiltä kysytään että miten niitä voisi raiskata kun ne ovat koko ajan niin kiimassakin. Sanonta sanoo että punapäät eivät pääse taivaaseen. Enkä minä ole sinne menossa. Tässä elämässä on kuljettu niin helvetin leveillä teillä ettei ne suoraan maalatut maaliviivat ole aina riittäneet. 

Illuusiot ovat tärkeitä. Ne ovat sitä tänään ja ne ovat sitä huomennakin. Ne ovat sellaisia mistä seksuaalisuus hengittää ja voi tuntea olevansa elossa. Elossa sellaisella tavalla joka irrottaa jalat maasta. Se on minun taivaani.

Todellisuus on tässä ja nyt. Siinä hetkessä kun ne helkkarin pyykit pitäisi viikata ja löytää pari jokaiselle yksinäiselle sukalle. Se on niin totta että jalat liimautuu lattiaan ja lakkaa toimimasta. Se on minun maani.

tiistai, 8. tammikuu 2019

Minun maailmani

Jos minulla ei olisi musiikkia jota kuunnella, puuttuisi minulta säveliä joita kuulla. Jos minulla ei olisi kirjaimia, puuttuisi minulta sanat joilla kuvailla. Jos minulla ei olisi mielikuvitustani puuttuisi minulta elämyksiä. Jos minulla ei olisi Jumalaani puuttuisi mielikuvituksestani puolet. 

Makoilin sängyllä kun ovi kävi. Hymyilytti silmissä asti. Jumalani oli siinä. "Mitä kuuluu?" Se kysyi. "Ei mitään erikoista mutta mä en ole masokisti." totesin. "Mutta mä olen sadisti" Jumalani sanoi hymyillen. "Siksi mä mietinkin että mitä mä täällä teen?" ihmettelin. "Mä mietin että miksi sulla on vielä vaatteet päällä?" Aloin ihmetellä sitä mielessäni itsekkin. Samalla kun riisuin Jumalani levitti piiskojaan pöydälle.

"Hakataanko ensin vai laitetaanko neulat?" Hakkaaminen kuulosti niin sadistiselta että en uskaltanut valita. Piiska rikkoi nännin. Neuloja olin kerjännyt jo aiemmin. Tekevät kipeää. Tuntuvat hyvältä. Lämmittää kun ne lävistää ihon. Ne on niin kauniita. Veri on niin kaunista. Punaista. Valuvaa. Tippuvaa. Pitkin rintoja. Minusta tullutta. Haluan levittää sen kehooni. Se on niin totta. Siitä seuraa hiljaisuus ja rauha. Minun maailmani ja kuplani. Tunne jossa uin.

Nuolen Jumalani kengät. Se ei oikeasti tiedä kuinka paljon halusin sitä. Jumalani poistui palatakseen taas. Jäin makaamaan pyyhkeen päälle oven eteen. Uimaan kuplaani. Päässä ei ollut muuta kuin nautintoa joka valutti kyyneleet poskille. Sitä minä halusin. Sillä hetkellä maailman onnellisin odottaja. Minä en tiedä saako Jumalaani palvoa sillä tavalla? En ole kysynyt mutta eivätkö Jumalat ole sitä varten? Sitä varten että haluaa polvistua niiden edessä.

Se lyö kasvoihin. Molemmille poskille. Sylkee suuhun ja naamalle. Nauran kun kuristetaan. Se on niin ihanaa. Kipukin hymyilyttää.

Vaikerran Jumalalleni että en voi laueta kun se piiskaisi kuitenkin. Asia on kuulemma vain kuvitelmaani. Huohotan Jumalani korvaan kun se auttaa laukeamaan. "Mitäs pikkunarttu?" ja mieleni sulaa siihen syleilyyn. Jumalani muuttuu mielessäni Sedäksi. Sadistiseksi sedäksi. Turvallisen satuttavaksi. Kirvelevän kipeäksi ja lujasti otteessaan pitäväksi halaukseksi. Minä niin tykkään siitä miten se minua kohtelee. Tykkään käydä henkisiä taisteluita niissä käsissä ja niiden silmien alla. Minä en uskalla katsoa kipuani joten minä vain kuulen kuinka Setäni hymyilee tyytyväisenä kun kiemurtelen sen edessä. Annan sille reaktioita joita en aiemmin uskaltanut. Niitä se haluaa nähdä. Sitä vaikeutta kun yritän.

Kun kyyneleet valuen vakuutan että haluan sitä kipua mitä en kestä. Vaikerran että pelottaa. Eihän minulla ole mitään hätää. Täytyy vain rohkaistua. Hymyilyttää vähän. Se että tiedän Setänikin nauttivan tilanteesta. Se että kyyneleet tuntuu niin hyvältä. Huokaisen syvään ja käännyn että Setäni voi sillä hirveällä piiskallaan minua lyödä. Mieleni huutaa minulle että piiska on maailman kamalin vaikka tiedänkin että se ei ole totta. Minun on alistuttava sille nyt koska minähän haluan sitä.

Istun lattialla ilman ajatuksia mutta suustani tulee tahdottomia sanoja. Enkä edes kuule mitä ne ovat. Setäni sanoo jotain mutta en minä kuule sitäkään. Nuolen Setäni kengät. "Mitä sanotaan?" pehmeä ääni kysyy minulta. Kuiskaan "Kiitos" ja ujostuttaa. 

Kun Setäni oli poissa. En minä nähnyt kadulla ketään. Enkä ymmärtänyt mitä ohikulkija minulta kysyi...

keskiviikko, 7. syyskuu 2016

Tuulessa heiluva. Keinussa keinuva.

"Kenet ottavat keinuun?

Sillä jumalat näyttävät

kuinka se heiluu.

Ylhäällä leijuu.

Ja jo huomenna

syvälle kuiluun painuu."

 

Jumalaltani saan pyytää mitä haluan. Olla saamatta pyytämääni. Saada sen, enemmän tai saada jotain ihan muuta. Nyt tahdoin nähdä. Myötämielisyyttä odoteltuani ilahduin hirvittävästi kun ymmärsin että  saisin parin tunnin pöytien toisella puolella istuskelun sijaan nauttia Jumalani seurasta kokonaisen illan,yön ja jonkun matkaa seuraavaan päivään.

 

"Eilen olin taivaissa

ja tuntui kuin

olisin uudesti syntynyt.

Kävelin hymyssä suin.

Kadulla satuin näkemään

monet mun rakkaat ystävät.

 

Uin kalana vedessä

ja aurinko loisti

kasvoilleni.

Jokaisen huoleni poisti.

Toistin mielessä niitä kolmea sanaa.

Elämä on elämä on

Elämä ihanaa."

 

Kun Jumalani tuli niin hätkähdin taas. Se vain tulee ja sitä yllättyy. Kun ovi käy. Sydän jättää lyönnin välistä ja on pakko nielaista.Jumalani täyttää koko tilan ja mä odotan. Sitä että se koskisi, että satuttaisi. Mietin että inhottaa olla niin helppo. Olla hyytelöä. KOSKE MINUUN! Valun ja valun. Pelkään ja valun. Jännitän ja valun. Odotan ja odotan. Jumalani saunoo ja syö. Minä saunon ja syön sen kanssa. Yhdellä pienellä sormen liikkeellä se on saanut mut pöydän viereen. Pois kiertelemästä ympäri mökkiä.

 

KOSKE! LYÖ! TUKISTA! KURISTA! KÄSKE JA KOMENNA! TEE IHAN MITÄ TAHANSA! MINÄ OLEN TÄSSÄ! KÄYTÄ MINUA! NYT! MIELENI HUUTAA! ETKÖ KUULE!?

 

Enkä minä saa pyydettyä. En sanottua mitä haluan.

 

Jumalani ottaa mut syliinsä ja kertoo mun tarvitsevan ehkä enemmän sitä nyt. Mistä se sen tietää. Se on oikeassa ja mua alkaa itkettää. Jotenkin hävettää se. Nyyhkytän keittiössä ja koitan kasata itseäni.

 

"Se sai mut itkemään.

Etkä vastannut

puheluuni tietenkään.

 

Ääni vapisten

nimeesi kirosin.

Sisääni saapui synkkyys."

 

Mieli risteili ristiriitaisuuksia...SATUTA! SATUTA! OTA SYLIIN! OTA SYLIIN! ... ja valuin ja mieli huusi. KOSKE JA SATUTA! KÄSKE JA KOMENNA!

 

Asiat on niin kuin Jumalani sanoo. Se on sanonut että pitää pyytää. Että ei saa jos ei pyydä. Mä pyysin ja pyysin. Kerjäsin ja kerjäsin. Niin kauan että lakkasin valumasta. Niin kauan että sain Jumalani melkein lähtemään. Se oli kylmää vettä mun niskassa ja mä uskoin että tarvitsen nyt syliä. Sitä mä todella tarvitsin.

 

Yöllä heräsin tukkoiseen oloon. Nenä oli nuhasta tukossa. Enkä saanut kunnolla henkeä. "Mä tukehdun!" Jumalani painoi mut itseään vasten taas ja kertoi että haluaa kuulla kun mun sydän pysähtyy. Kauneinta mitä olen koskaan kuullut.

 

"Viime yönä pahaa

unta näin ja

siihen patjalle

makaamaan jäin.

 

Kello nollaviisi

Stereoissani biisi.

 

Makes me wanna die.

 

Ajelehdin välillä

taivaan ja maan.

En oo mut oon

valmis kuolemaan."

 

Paleli. Nukahdin.

 

Aamulla Jumalani jälleen söi ja joi. Minä join ja söin sen kanssa. Odotin ja odotin. Odotin ja valuin. Valuin ja valuin.

Vihdoinkin se koski. Koski ja satutti. Huusin ja valitin. Nautin ja pelkäsin. Pakenin ja palasin. Lyhistyin sen jalkoihin kun se löi.

 

"Saan nähdä

korkeimmat huiput

ja yön tummimman.

Vauhti keinussa

kiihtyy."

 

Anteeksi että en uskonut sinua eilen. Anteeksi että en usko sinua huomenna. Kiitos että olet olemassa minulle. Kiitos että olet. Anteeksi ja kiitos. ANTEEKSI JA KIITOS!

 

"Kenet ottavat keinuun?

Sillä jumalat näyttävät

kuinka se heiluu.

Ylhäällä leijuu

ja jo huomenna

syvälle kuiluun painuu."

 

Jumalani oli poissa ja minä keinun. Keinun ja keinun. Tulethan taas ja annat vauhtia. Keinuta niin minä keinun. Keinun ja keinun.

 

(Lainaukset Mariska - Keinu)

lauantai, 16. heinäkuu 2016

Matkalla itseen

En ole koskaan kirjoittanut tunnelmista session jälkeen. Kirjoitamiseni on keskittynyt tapahtumiin session aikana. Todellisuudessa mielen seikkailut tapahtuvat enimmäkseen ennen sessiota ja session jälkeen. Oikeastaan en pidä koko sessio sanasta. Se antaa alistumisestani väärän kuvan. En oikeastaan ole mikään sessiosubi. Alistumiseni ulottuu laajemmalle ja se on aiheuttanut haasteita itselleni. Miten rajata alistumistaan niin että ei alistu liikaa siihen nähden mitä toinen osapuoli haluaa alistumiseltani. Kuinka paljon haluaa ottaa vastuuta alistumisestani ja kuinka suuri vastuu alistumisestani on itselläni. Kyseisen asian suhteen olen ollut varuillani aina. Huolissaan jopa. En halua antaa itsestäni liikaa vaikka haaveilenkin siitä että antaisin kaiken. Ainakin melkein. En minä ihan orja-ainestakaan taida olla. On asioita joista en antaisi toisen päättää puolestani ja ne asiat haluankin pitää omassa päätäntävallassani. Olisi helpompaa jos voisi suhtautua alistumiseensa rennon letkeästi. Ilman sen suurempia pähkäilyjä. En vain kykene sellaiseen. Mietin hyvin paljon miltä mikäkin tuntuu ja miksi se tuntuu. Jos ei tunnu niin en jaksa olla kauhean kauan kiinnostunut. Niinkin on joskus käynyt. Tunteiden kirjo on hyvin laaja. Surullisuuden,epäonnistumisen,pettymyksen,hämmennyksen ja epätoivon tunteista ilon,onnistumisen,riemun ja ennen kaikkea onnellisuuden tunteisiin. Alistuminen tekee minut onnelliseksi. Hyvin onnelliseksi itseasiassa. Eritavalla onnelliseksi kuin muut mielihyvää aiheuttavat asiat. Se saa minut hymyilemään itsekseen vielä pitkään tapahduttuaankin. Vaikka kesken kiireisen ja stressaavan työpäivän. Se on ajatuksena mukanani kaikkialla. Voin ottaa sen mieleni syövereistä käyttööni melkein koska tahansa. Paeta siihen jos siltä tuntuu. Se on minun maailmani jossa voin seikkailla kenenkään sitä huomaamatta. Joskus teen sitä enemmän kuin toisinaan mutta teen kuitenkin. Silloin kun alistumisesta on kulunut pitkä aika niin alan kokea turhautumista. Ihan kuin pieneen häkkiin ahdettu eläin. En voi elää ilman alistumista. Kun sitä sai kerran niin oli pakko saada uudestaankin ja taas uudestaan. Eikä loppua näy.

Välillä alistumisen tarve on niin kova että tuntuu ettei mikään riitä ja toisinaan ei voisi vähempää kiinnostaa. Tällä hetkellä kiinnostaa lujasti. Suorastaan retkeilen itsessäni. Miettien mitä alistumiseltani haluan ja mihin suuntaan se on kehittymässä. Sillä se kehittyy ja muuttuu. Haluan sellaisia asioita joita en ennen halunnut. En ehkä uskaltanut haluta. Kyllä ne asiat kieltämättä hieman arveluttaa. Olen kokenut jo ne asiat jotka joskus oli kokematta. Sellaiset perusjutut. Aiemmin kun joku koitti viedä minua rajojeni yli pistin vastaan niin kauan ja hanakasti että rajojeni yli ei yksinkertaisesti kävelty. En minä uskaltanut. Olin pettynyt kun minua ei alistettu vain kivalla tavalla. Sellaisella josta nautin. Mikä minussa on sitten muuttunut? Minusta on tullut varmempi suhteessa itseeni. Olen kokenut enemmän elämässä ylipäätään. Sisältäni on astunut esiin uskallus ja rohkeus. Lisäksi minulla ei ole ylimääräisiä odotuksia alistumisen ulkopuolelta. Kuten toivetta parisuhteesta alistajan kanssa tai odotuksia perheen perustamisesta. Silloin voin paremmin keskittyä siihen pääasiaan eli alistumiseen. Se ei tokikaan tarkoita sitä ettenkö kaipaisi alistajalta muutakin kuin sitä alistamista. Ihan yhtälailla haluan huolenpitoa ja hellyyttäkin. Syliä ja turvallisuutta. Läsnäoloa ja kiinnostusta itseeni kokonaisuutena. Minulla ei ole tarvetta alistua vain alistumisen vuoksi. Alistun sille joka osoittautuu sellaiseksi joka ansaitsee alistumiseni. Minua ei saa piiskansa alle henkilö joka kuvittelee voivansa vain tulla ja ottaa.

Olen myös miettinyt sanoja jotka kuvaisivat minua alistujana. Miettinyt myös sitä mikä erottaa alistujaa itsessäni verrattuna arkipersoonaani. Sitä en ole vielä oikeastaan keksinyt koska alistumiseni tulee esille melko luonnostaan. Ei kaikkialla eikä kaikille mutta tietylle ihmiselle.En osaa erottaa alistumistani muusta käytöksestäni vaikka tilanne ja ympäristö olisivatkin erilaiset verrattuna hetkeen jolloin alistuin. Sehän on osa minua. Ei ole olemassa mitään nappia josta sen voisi vääntää pois päältä. Kun olen kerran jollekkin alistunut niin henkisesti olen alisteinen hänelle ilmeisesti aina vaikka mitään fyysistä ei enää tapahtuisikaan. En silti välttämättä koe tarvetta edes tulla alistetuksi kyseisen henkilön taholta. Se on muisto joka on luotu minulle koko loppu elämäkseni.

Mitä alistuminen minulle merkitsee ja mitä se edustaa? Kysymys johon etsin vielä vastausta. Joka tapauksessa alistuminen on minulle enemmän kuin seksiä. Seksuaalisuuden osuus on itseasiassa nykyään hyvin vähäinen. Alistuminen on kokonaisvaltaisempaa. Kaikki asiat joita miellän alistumiseeni liittyväksi eivät välttämättä edes kiihota fyysisesti. En esimerkiksi nauti kivusta kivun vuoksi. En ole masokisti. Kivulla on minulle toisenlainen merkitys. Kipu vie mieleni mukanaan. Sillä on alistava merkitys. Suhtautumiseni kipuun on sekin vielä pieni mysteeri. Sillä voi olla useampia merkityksiä. Kivun ympärille saattaa kiteytyä hyvin paljon. Haluan sitä vaikka en halua. Nautin siitä vaikka toisaalta en voi sietää sitä. Merkitykset taitavatkin löytyä jostain syvemmältä kuin kirvelevältä tai nipistelevältä iholta.

torstai, 7. heinäkuu 2016

N

*****

Ensimmäinen tapaaminen rastaan kanssa oli enemmänkin tarkkailua ja tutustumista. Siinä on vaikea päästä itse nautinnon puolelle kun kokoajan seuraa toisen reaktioita. Kun ei tiedä mitä toisen ruumiinkieli tarkoittaa. Merkkien ja eleiden merkityksen oppimiseen menee vähintään se kerta. Minulle jäi kuitenkin aika vahva mielikuva syvempään alistumiseen pyrkivästä mutta hyvän itsetunnon omaavasta ihmisestä. Siispä päin tulta.

Aamusella lueskelin uudelleen rastaan blogia ja viestejä, vastauksia. Mietiskelin viime kerralla saamaani käsitystä hänestä. Pakkasin mukaan tavaroita, erilaisia kuin viimeksi. Linkassa luin gmailista viestejä ja mieleni jäi jumiin hänen viimeisimpäänsä. Rastas mainitsi et on hyvä kun kerkee käydä pissalla ennen tuloani, miksi pissalla, miksei veskissä, siistiytymässä. Miksi juuri tuo sanavalinta. Mieleni jäi siihen jumiin ja kunnolla. Lelut pysyivät pitkälti laukussa, vain pyykkipojat ja yksi piiska tuli käyttöön. Kaikki mitä olin suunnitellut meni uusiksi, elin hetkessä, seurasin reaktioita. Lopulta tuli ajettua rastasta syvemmälle ja syvemmälle. Se oli kovin tyydyttävää. Ties mihinkä vielä rastas päätyykään.

*****

Edellisellä kerralla hotellihuoneen ovi oli avattu mulle mahdolisuutena mennä alasti käytävälle. Nyt se ei enää ollut mahdollisuus vaan todellinen vaatimus. Odotaa alistajan saapumista alasti käytävällä. Taistelin asian kanssa monta päivää. Henkistä taistelua. Välillä jopa uskoa siitä että pystyisin siihen. Yksi pieni ajatusleikki siitä että alistaja lähtisi ellen olisi käytävässä alasti odottamassa, sotki koko kuvion mun pään sisällä. Mä en halunnutkaan enää yrittää. Tai olisin halunnut. Todella olisin mutta mä en voinut. Mä en voinut antaa kohdella itseäni niin. Se oli minusta epäreilua. Suorastaan kiristystä. Mua harmitti että mun taistelu tuon asian osalta oli käyty. Olisin halunnut jatkaa sitä lopuun asti. Ainakin ovelle saakka.

Alistaja syötti mulle ajatuksia. Mielikuvia. Vaihtoehtoja. Suurimman osan kuvitelmista rakensin itse silmieni eteen. Eniten epäuskoa omaa sietokykyä kohtaan aiheutti ajatus itsestä sidottuna rahiin. Kettingin sivaltaessa ihoa. Se oli niin kivulias mielikuva että tajusin etten selviäisi siitä. Varsinkin kunn mieheni väritti mielikuvaa omalla ajatuksellaan siitä että kettingin osuessa munuaisteni kohdalle kusisin verta viikon. En voinut valita sitäkään joten olin umpikujassa.

Umpikujassa olen nytkin. Tämän kirjoittamisen kanssa. Koin vahvasti. Nopeasti. Paljon. Siitä on vaikea kertoa niin että todellinen tunnelma välittyisi tekstin kautta sellaiselle joka ei ollut paikalla.

Edellisenä yönä olin metsässä omistajani kanssa hakemassa vitsoja. Alistajalle olisi riittänyt yksi. Rikoksen kokoinen. En tietenkään vielä tiennyt minkä kokoinen siitä tulisi joten valitsin neljä. Hieman erilaista mutta hyvän kokoisia kaikki. Vitsat oli yön usvasta märkiä. Niiden ruskeaa pintaa tarttui käsiin. Olisin halunnut rypeä sammalissa. Liata itseni kokonaan. Naarmuiseksi. Lopuksi maaten hiljaa. Hengittäen kosteaa ilmaa. Pidin mielikuvan itselläni.

Seuraavana päivänä lähdin liikkeelle hyvissä ajoin. Tarvitsin aikaa itselleni. Tarvitsin omaa maailmaani jonka olin alistajan avulla luonut itselleni. Halusin kellua siinä.

Vitsojen kanssa kuljeskeleminen kaupungilla oli noloa. En edes ollut tullut ajatelleeksi sitä. Jotkut ihmiset katsoivat. Ainakin siltä minusta tuntui. Pieni poika jopa kysyi äidltään. Se sai sydämen hyppäämään kurkkuun. En osannut vastata. Naurahdin ja hymyilin. Tunsin itseni idiootiksi mutta pelastuin hetkeksi. Onneksi pääsin vihdoin huoneen suojiin. Olin kuvitellut että alistaja pistäisi minut odottamaan tuloaan. Asettelin vitsat riviin sängylle. Riisuuduin. Menin vessaan. Aloin pesemään hampaita mutta en ehtinyt kun ovi kävi. En ehtinyt enää valmistautua. En niin kuin olisin halunnut. Kaikki mitä olin ajatellut oli nyt myöhäistä. Jähmetyin ja sydän aloitti ravin. En tiedä mitä alistaja teki. Odotiko se mua vai valitsiko se vitsaa niistä neljästä. Vaistosin sen läsnäolon enkä pystynyt liikumaan.

Sitten se tuli ja käski. Eikä vaikuttanut kovin ilahtuneelta. Olin kontallaan lattialla ja vitsa satutti. Niin paljon että valitin. "Mä en pysty tähän!" "Mua oksettaa!" Pää käskettiin pistää kylppäriin ja siitä tiesin että alistaja ei välittänyt vaikka oksentaisin joten valitus oli turhaa. Yritin olla aloillaan ja kestää. Tärisin. Olin kauhuissaan. Mun pää ei pysynyt mukana tapahtuvassa. En ehtinyt analysoida. En ehtinyt pitää huolta siitä miltä näytän tai kuulostan. Miten reagoin. Menetin hallinnan itsestäni. Valta todella oli vitsan toisessa päässä.

Sen vallan pitäjä  komensi mun kädet sängylle ja jalat auki sen eteen. Saisin sen mitä olin pyytänytkin.Panon. Yksinkertaisen asian joka oli väritetty sateenkaaren väreillä. Sotkettu iloiseksi sekamelskaksi mun pään sisällä. Kun alistaja pani mua niin se puhui mulle alentavasti,nöyryyttävästi. Musta tuntui siltä että en ollut ansainnut sitä mitä sain että sain säälistä. Ihan kuin se ois pannut mua väkisin vaikka halusin sitä. Alistaja sylkäisi mun perseeseen. Enkä tiennyt mitä olisin tehnyt. Koitin paeta sen sylkäisyn alta. Se nöyryytti mua. Tuntui alentavalta.

Seuraavaksi löysin itseni selältään lattialta vibrani kanssa. Alistaja makaili rahien päällä katsellen mua. Juoden kahvia. Yritin rauhoittua. Sydän hakkas mun kylkiluita vasten ja sen syke tuntui kaulalla asti. Sielu lepatti hämmennyksestä. Alistaja tuli kuiskailemaan mulle asioita siitä miten mua oli juuri nöyryytetty. Olin onnellinen siitä että se oli vihdoin siinä mutta en olisi kestänyt kuulla asioita joita se mulle puhui. Oisin vaan halunnut käpertyä sen syliin. Silmät kostui kun pyysin lupaa saada lopettaa runkkaamiseni. Alistaja nousi ja alkoi laittaa pyykkipoikia pitkin mun rintoja. Piiskasi niitä irti yksitellen. Se sattui. Yritin olla liikkumatta. Huusin sille että se antais mun hengittää. En saanut taukoa. Eikä alistaja lopettanut. Se hämmentää mua mutta tekee samalla tyytyväiseksi. Tuntuu että niin moni on lopettanut epätoivoni edessä. Nyt lopetin sen itse. Viimeisen pyykkipojan kohdalla. Refleksinä. Tahattomana reaktiona kun en kestänyt enää. Kaduin sitä samantien. Katumuksen aalto pyyhkii ylitseni vieläkin kun mietin. Nyt ehkä pahempana kuin silloin. Nousin istumaan ja mua nolotti. Alistaja alkoi puhua mulle. Kysellä asioita. Luuli että mökötän. Se halusi taas kusta mun päälle. Oli luonut aiemmin kuvan itsestään kusemassa mun suuhun. Kuva pentumaisista silmistäni ja suuhun kusemisesta. Miltä se näyttäisi? Ajatus sai mut hymyilemään mutta samalla arvelutti. Siinä oli jotain viehättävää mutta silti sellaista joka sai ajatuksen solmuun. Availin niitä solmuja lattialla alasti maaten ja tyynyä halaillen. Ympärillä oli vihdoinkin hiljaista ja se hiljaisuus pakotti mut konttaamaan vessaan. Polvilleen odottamaan sen pienen häviävän hetken kun alistajan askeleet seurasivat perässä. Lämmin neste valui taas mun kehoa pitkin. Yli mielen ja alas viemäriin. Alistaja käski nuolaista viimeisen tipan pois itsestään. Tuntui etten pysty. Suljin silmät ja se käski uudestaan. Rauhallisella äänellä. Sellaisella joka ei pelottanut eikä pakottanut mutta ei antanut vaihtoehtoa.Lopulta mä nuolaisin. Ilo ja onnistumisen tunne kumpusi mun sisältä. Jostain syvältä. Alistajakin huomasi sen. Mun hymystä joka tuntui silmissä asti. Kun aloin pestä itseäni niin alistaja sulki kylppärin oven. Iloitsin lisää. Sain palkintoni. Hymyilin taas. Olin saanut yksityisyyttä. Ansainnut sellaista joka ei kuulu oikeuksiini.

Yksityisen suihkutteluhetkeni jälkeen kömmin Jumalani viereen. Pidän sen otteesta. Se on luja,varma ja turvallinen. Se kahlitsee kokonaan.Se voi joko satuttaa tai syleillä.

Alistaja antoi luvan ottaa suihin mutta kun se ei ollut tyytyväinen taaskaan mun esitykseen niin ehdotin että voisihan se sitten vaikka naida itse mun suuta. Se tuli mun päälle ja työnsi kyrvän kurkkuun asti. Meinasin oksentaa ja tunsin tukehtumisen tunnetta. Alistaja tarjosi myös pallejaan mun suuhun. Perseen nuolemisen kohdalla koitin paeta paikalta mutta se ei onnistunut koska alistaja oli lukinnut mut alleen. Mun ranteet oli sen polvien alla. Kiemurtelusta huolimatta tajusin etten pääse tilanteesta pois. Annoin pepulle vaaditun suukon ja mut vapautettiin. Olin hämillään. Mulle sanotaan että mun täytyis laittaa kieli perseeseen ja se inhottaa. En tahtois ja silti mä tiedän että jonain päivänä mä teen niin. Tahdoin tai en. Eikä se päivä ole edes hirveän kaukana.

Jossain vaiheessa alistajalla oli jälleen pissahätä.Silmäni pelasivat bingistä kun pallottelin ajatuksella suuhun kusemisesta. Eikä toista vaihtoehtoa edes ollut. Teki mieli suostua mutta inhotti. Ei tarvinut epäillä onko alistaja tosissaan. Kyllä se oli. Aina se on. Hulluhan se on. Ei siitä mihinkään pääse. Ensimmäistä kertaa olen törmännyt hullumpaan kuin oma mielikuvitukseni yltää. Nautin tilanteesta. Se saa mut jotenkin revittyä hullutuksiin mukaan. Minusta on tullut utelias ja mun sisältä on alkanut kumpuamaan ajatuksia joita en ole uskaltanut päästää päivänvaloon.

Nyt mä istuin kauhuissani vessanpytyllä ja odotin muna suussa että kusi täyttäisi mun suun. Kun se tapahtui niin en voinut pitää sitä mun suussa. Sitä lensi mun kasvoille ja alistajan  päälle. Syljin lavuaariin.Mua inhotti mutta luulen alistajan nauttineen tilanteesta. En ole varma nauroiko se. Jos nauroi niin pidin siitä.

Illalla ennen nukahtamista sain luvan vibratella itseäni. Alistajan maatessa vieressä. Orkkukauppa taisi olla auki mutta en oikein pystynyt tarttumaan tarjontaan. Valta mun orkuista oli alistajalla ja mä pelkäsin että se käyttää valtaansa. Ottamalla ne multa pois.Se tuijotti mua ja mä uskalsin hetken katsoa sitä suoraan silmiin. Se pieni hetki liikautti jotakin mun sisällä. Alistaja antoi mulle luvan tulla mutta pystyin vasta kun se nukkui. Tulin kolmesti ihan peräkkäin. Eikö se muka kuullut kun huusin sen vieressä? Mun runkkaamiseni ei kuulemma häiritsisi hänen nukkumistaan millään tavalla.

Aamupalan jälkeen panokset jälleen kovenivat. Olin taas alasti polvillaan kylppärin lattialla ja alistaja seisoi mun edessä täysissä pukeissa. Mun pitäis pitää kusi suussa kunnes saan luvan sylkäistä sen tai niellä se. En todella halunnut. Suurin huoli kuitenkin oli alistajan vaatteista. Siitä että kastelisin ne. Mun oli pakko pystyä! Kusi täytti mun suun ja alistaja kääntyi päästämään loput pönttöön. Olin huojentunut että sen vaatteet oli kuivat. Se todella oli mun suurin huolenaihe vaikka mulle oli tehty juuri jotain sellaista joka ei todellakaan kuulunut mun fantasioihini alistumisesta. Sen tuotos oli edelleen mun suussa ja valui alas mun suupieliä. Mun oli pakko nöyrtyä ja nielaista. Silloin tipuin. Tipuin mieleeni. Väsytti. Ihan kamalasti. Taistelu oli käyty. Alistaja piiskasi punaisia viiruja minuun. Asetti piiskan kasvojeni eteen ja tiesin että mun pitää suudella sitä. Käskettiin kiittää myös. Ehkä muistan senkin ensi kerralla.Olin antanut kaikkeni ja hetkeä myöhemmin itkin. Alistaja löi mun kasvoja kämmenin. Molemmille puolille ja käski herätä. En olisi tahtonut. Olin niin väsynyt. Olisin tahtonut olla myttynä ja herätä hiljaa...Alistajani täytyi lähteä enkä halunnut jäädä yksin. Halusin mennä samasta ovesta. Yhdessä. Ovella kiitin vielä alistajaani. Juuri ennen kuin se ehti avata oven käytävään. Alistaja kääntyi ja suukotti. Hellästi. Tiesi että tarkoitin mitä sanoin. Ovi perässämme painautui kiinni.